Pula-ajan puutöitä

Vaikka kerhoillat onkin viraali-ilmiöiden vuoksi keskeytetty, voi kotiarkeen hakea vaihtelua avainjäsenyydellä. Tai ainakin teoriassa – pääsiäisviikonloppuna olin hacklabin oven edessä lautakuorma auton katolla, kun kortinlukija antoi pelkkää punaista valoa. Hetken päästä Milla sattui kävelemään ohi, ja tiesi kertoa että kaikilla oli sama ongelma, kun talossa oli tehty yleisten tilojen pääsyoikeuksiin joitakin muutoksia.

Onneksi Joel ja Jarno olivat muutamaa viikkoa aiemmin ahkeroineet etäohjauksen kerhon lukoille käyttöön. Pikainen puhelu Joelille, mitä seurasi oletettavasti pari riviä näpyttelyä SSH:lla kerhon palvelimelle ja ovi naksahti auki. Mainiota!

Puutyölauantai pääsi alkamaan. Tällä kertaa tarpeen oli rakentaa parvekkeelle säilytyslaatikot ja auringonottotuoli. Materiaaleiksi hain Starkista parikymmentä metriä valmiiksi höylättyä kuusilautaa, paneelia sekä pöytälevyt laatikoiden päälle.

Suunnitelman ja mitat olin hahmotellut kotona valmiiksi, vaikka hieman niitä matkan varrella tulikin vielä säädettyä.

Lautojen pätkiminen kävi katkaisusahalla nopeasti. Hieman joutui säätämään että pisimmät laudat mahtuivat puutyötilaan, mutta sopivasti vinossa ja tuolia lisätukena käyttäen tämä onnistui.

Tuolin istumalaudat on ruuvattu alta päin kiinni rimoihin, jotka puolestaan ovat sivulaudoissa kiinni. Ostin Biltemasta purkilliset sopivan pituisia ruuveja jotta ei tarvinnut miettiä että ruuvit menisivät vahingossa läpi asti.

Istumaosan alla on kalustepyörät, jotka ovat ohuemmassa puurimassa kiinni – tällä tavalla ne lukittuvat kun tuolin päällä on painoa joka painaa sivulaudat lattiaa vasten. Lisäksi selkänojassa on lovet jotka sopivat laatikoston reunaa vasten, ja joiden avulla kaltevuuden voi valita.

Puuosat tulivat päivässä valmiiksi, mutta sopivia maalaussäitä sai vielä odotella. Nyt paria viikkoa myöhemmin kokonaisuus on valmis ja aurinkokin on jo ajoittain näyttäytynyt. Pehmusteiden virkaa on toistaiseksi toimittanut lampaantalja ja tyyny.

Jätä kommentti