Säännöt

Hacklab Jyväskylä ry:n säännöt

  1. Yhdistyksen nimi on Hacklab Jyväskylä ja sen kotipaikka on Jyväskylä.
  2. Yhdistys on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, joka toiminnallaan pyrkii kehittämään ja edistämään jäsentensä sekä lähiseutunsa tieteellisiä, teknillisiä, taiteellisia sekä muita kädentaidollisia harrastusmahdollisuuksia. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys pyrkii hankkimaan jäsentensä käyttöön tiloja sekä välineistöä. Yhdistys voi myös harjoittaa koulutus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä järjestää tutustumisretkiä. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi, asianmukaisen luvan hankittuaan:
    1. kerätä jäsenmaksuja,
    2. ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia sekä testamentteja,
    3. järjestää keräyksiä, arpajaisia, myyjäisiä, koulutus- ja huvitilaisuuksia sekä
    4. omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta.
  3. Yhdistykseen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenyys on toistaiseksi voimassa oleva hyväksymisestä alkaen. Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.
  4. Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta, jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut, on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja. Mikäli jäsenmaksu myöhästyy yli 2 kuukautta, yhdistyksellä on oikeus periä 5 euron suuruinen muistutusmaksu.
  5. Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää syyskokous.
  6. Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja 3-6 muuta varsinaista jäsentä. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
  7. Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin ja hallituksen muut jäsenet, kaksi yhdessä.
  8. Yhdistyksen tilikausi on yksi kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille/tilintarkastajille viimeistään kuukausi ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien/tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.
  9. Yhdistyksellä on vuosittain kaksi sääntömääräistä kokousta. Ne pidetään hallituksen määräämänä päivänä ensimmäinen maalis-toukokuussa ja toinen syys-marraskuussa. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
  10. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Kannatusjäsenillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
  11. Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
  12. Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta ilmoittamalla asiasta yhdistyksen sähköpostilistalla sekä yhdistyksen Internet-sivuilla.
  13. Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
    1. kokouksen avaus
    2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
    3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
    4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
    5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
    6. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
    7. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa
    8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
  14. Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
    1. kokouksen avaus
    2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
    3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
    4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
    5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien tai tilintarkastajien lausunto
    6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
    7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
  15. Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
  16. Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.
  17. Näiden sääntöjen ohella on yhdistyksen toiminnassa noudatettava yhdistyksen kokouksen kahden kolmasosan enemmistöllä hyväksymiä ohjesääntöjä.

Yhdistyksen sääntöjen lisäksi on olemassa omat sääntönsä kerhotilan käyttöä ja ryhmäkeskustelua varten. Lisäksi Hacklab Jyväskylä ry on Hacklab ry:n ja Suomen Radioamatööriliitto ry:n jäsenjärjestö. Lue lisää muista säännöistä.