SDVX-arcadeohjain

Kyseinen artikkeli on vanha (Julkaistu 6.1.2018) ja siirretty nyt Wiki:stä Blogiin.

Sound Voltex (SDVX) on japanilainen rytmipeli, jossa on kuusi pelipainiketta ja kaksi nuppia, joilla reagoidaan vastaantuleviin pelielementteihin musiikin tahtiin. Peliohjainta on vaikea simuloida pelkillä painonapeilla, jolloin on lähes välttämätöntä joko ostaa tai rakentaa sopiva ohjain peliä varten. Koska peliohjain maksaa lähes 200€ pienvalmistajilta, päätin lähteä kokeilemaan sellaisen tekemistä itse. Laskelmieni mukaan projekti vaatisi maksimissaan 50€ panostuksen ottaen huomioon, että hacklabilta löytyy kaikki työstövälineet projektia varten.

Lähdin projektiin tämän ohjeen mukaan: https://sdvxdiy.github.io/

Tilasin em. oppaan mukaan osia aliexpressistä ja ebaysta. Erityisesti päänvaivaa aiheuttivat kuvassa näkyvät neliöpainikkeet (60mm x 60mm), joita löytyi vain muutamalta jälleenmyyjältä ja joiden kappalehinta olisi pahimmillaan ollut 10€. Onnistuin löytämään sopivan hinnan 12kpl pakkauksesta, jolloin ne maksoivat hieman alle 5€/kpl. Enkooderit valitsin kalliimman mukaan eli ostin portaattomat optiset enkooderit, jotka olivat yhteensä noin 20€.

Ensimmäisen vedoksen ohjaimesta rakensin pahvilaatikkoon, jossa mittasuhteet olivat jotakuinkin kohdillaan. Pelikokemus ei ollut aivan optimaalinen, koska pahvi jousti paljon, jolloin painikkeita piti painaa tarpeettoman kovaa.

Icchan^ auttoi optimoimaan opassivulta löytyvää arduinokoodia viiveettömämmäksi siten, että painetut painikkeet säilytetään rekisterissä eikä erillisissä muuttujissa, joka oli merkittävä optimointi alkuperäiseen nähden. Ohjainkoodi päätyy githubiin kunhan se ensin löydetään naftaliinista.

LEONARDOjoy:n tapaisesti ketjutin kaikki maat keskenään. Omana ratkaisuna halusin ledit mukaan ketjuun ilman arduino-ohjausta, joten kaapeleita piti niputtaa toistensa kanssa.

Pahviohjain toimi haluamallani tavalla, joten oli aika valmistella jykevämpää versiota. Vaikeinta oli enkooderin kiinnitysreikien sovittaminen, joka onnistui katkaisemalla sopivat pultit ja terottamalla ulostulevat päät. Tämän jälkeen enkooderi painettiin terävine pultteineen puuta vasten, jolloin kanteen tuli porausmerkit.

Olin tulostanut yliopiston printterillä A3-kokoisena ohjaimen asettelun, joten siitä oli helppo verrata ja piirtää läpi puulle painikkeiden sijainnit. Kaikki sijainnit eivät olleet ohjeissa oikein, joten ne piti käsin mitata ja hienosäätää kohdalleen, joka vaati useamman tunnin, koska minulla on paha tapa mitata asiat usein väärin. Kun painikkeiden vaatimat äärirajat saatiin piirretyksi, Moomoo opetti käyttämään Dremeliä reikien jyrsimiseen.

Onnistuin loppujen lopuksi jyrsimään kaikki rei’ät läpi ja onnistuin halkaisemaan ison viipaleen kahden rei’än välisestä kaistaleesta, joka piti liimata päivän päätteeksi takaisin kiinni. Onneksi puuliima tekee ihmeitä ja rakenteellista heikkoutta ei syntynyt.

Koloja piti viilata rankalla kädellä, jonka takia painikkeet eivät ole nätisti suorassa toisiinsa nähden, mutta tässä vaiheessa en pitänyt sitä enää ongelmana. Tärkeintä oli päästä käyttämään ohjainta mahdollisimman nopeasti.

Sahasin samasta puusta myös ohjaimelle muun kotelon, jonka kiinnitin tukevasti kattopaneeliin liimalla ja puutapeilla. Ohjain oli aluksi epävakaa, mutta hiomapaperilla se saatiin olemaan keikkumatta. Lopuksi lisäsin silikonitassut ohjaimen pohjaan, jotka vakauttivat sitä merkittävästi.

Ohjain on muuten täysin käyttökelpoinen, mutta valitettavasti enkooderien nupit ovat löysiä, koska ne on tarkoitettu suuremmille enkoodereille. Jatkokehityksenä pitää joko hankkia uudet nupit tai laittaa jotain täytemateriaalia enkooderin ja nupin väliin. (Joku on ehdottanut alumiinitölkin palasta väliin, joka lienee ensimmäinen kokeiltava ratkaisu.) Lisäksi suunnitteilla on jyrsiä koneistetusti uusi kotelo joko samalle tai sitten aivan uudelle ohjaimelle.